Jotta timanttikorusi säilyisivät mahdollisimman kauniina, on ne puhdistettava säännöllisesti. Kaikki jalokivet ja etenkin timantit, menettävät suuren osan loistostaan, jos ne ovat likaisia tai rasvaisia. Pinttynyt lika koruissa, esim. sormuksen sisällä tai korvakorun takana, voi myös aiheuttaa ihon ärtymistä tai jopa tulehduksia. Timanttikorujen valmistusmateriaalit - timantit, muut jalokivet, kulta, valkokulta ja platina - eivät sinänsä tummu tai heikkene, vaikka niitä ei puhdistaisikaan. Vanhan ja erittäin likaisenkin korun saa yleensä kunnostettua uudenveroiseksi antamalla sen ammattitaitoisen kultasepän puhdistettavaksi. Mutta jos itse puhdistat korusi säännöllisesti seuraavien ohjeiden mukaan, säilyvät ne kauniina ja loistavina vuosien ajan ilman kultasepän toimenpiteitäkin.

Sormus joutuu koruista eniten alttiiksi likaantumiselle ja muulle kulumiselle. Päivittäin käsittelemme esimerkiksi ruoka-aineita ja kosmetiikkavalmisteita, joista voi kerääntyä likaa sormuksen sisäpuolelle, jalokiven istutuksen alle tai sormuksen pinnalle. Siksi sormukset tulisikin puhdistaa mieluiten viikoittain. Suosittelemme myös, että riisuisitte sormukset aina yöksi ennen nukkumaan menoa ja ennen puutarhatöihin, ruuanlaittoon, siivoustöihin tms. toimiin ryhtymistä. Myös korvakorut joutuvat alttiiksi erilaisille kemikaaleille, kuten hiustenhoitotuotteille, ja lisäksi ihon omille eritteille. Siksi nekin likaantuvat nopeasti. Suosittelemme myös korvakoruille viikoittaista puhdistusta ja niiden riisumista yöksi.
Sormusten ja korvakorujen viikoittaiseen puhdistukseen käyvät välineiksi esim. vanha (pehmeä) hammasharja ja tavallinen astianpesuaine. Tee lämpimästä vedestä ja astianpesuaineesta mieto pesuaineliuos pieneen astiaan ja laita korut hetkeksi siihen likoamaan. Sen jälkeen harjaa korut huolellisesti hammasharjalla. Muista myös sisäpuoli, mahdollisten koristeiden kolot, jalokivien istutukset ym. likaa keräävät kohdat. Huuhtele juoksevalla vedellä ja kuivaa talouspaperilla tai pehmeällä kankaalla. Kultasepänliikkeissä on myynnissä erityisesti korujen puhdistukseen kehitettyjä aineita. Näistä tuotteista saatte lisää tietoja asiantuntevalta henkilökunnalta.
Viikoittaisen puhdistuksen lisäksi olisi hyvä käyttää arvokkaat timanttikorut vuoden tai kahden välein kultasepällä "huollossa", koska varsinkin sor- muksissa saattavat timanttien istutukset käytössä ajan mittaan löystyä. Normaali käyttö kuluttaa ja naarmuttaa kultaa ja hankaliin paikkoihin jää pinttynyttä likaa säännöllisestä hoidosta huolimatta. Ammattitaitoinen kultaseppä tarkastaa timanttien istutukset ja tarvittaessa kiristää ne, puhdistaa korut ammattilaisen välineillä ja puhdistusaineilla. Pyynnöstänne kultaseppä voi myös kiillottaa korujen kultapinnasta käytön aiheuttamat naarmut pois.

Nämä korut eivät päivittäisessäkään käytössä yleensä likaannu yhtä helposti kuin sormukset ja korvakorut, mutta niitäkin tulisi puhdistaa säännöllisesti. Suosittelemme, että kaulakorut, rannekorut ja riipukset puhdistettaisiin kuukausittain ja rintaneulat ym. vaatteisiin kiinnitettävät korut noin puolen vuoden välein. Puhdistusmenetelmä on sama kuin sormusten ja korvakorujen viikoittaisessa puhdistuksessa.
Silloin, kun et käytä korujasi, paras säilytyspaikka niille on joko alkuperäinen, korun mukana tullut rasia tai varsinainen korulipas, jossa korusi ovat suojassa naarmuuntumiselta ja likaantumiselta ja josta ne tarvittaessa on helppo löytää ja ottaa käyttöön. Mutta korut on ennen kaikkea tehty käyttöä varten, joten toivomme, että korunne viettäisivät mahdollisimman vähän aikaa lippaassa!